sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pyhäpäivän tunnelmia


Hellurei!

Viikko on vierähtänyt Superdieetin parissa. Miltä nyt tuntuu?

Väsyneeltä. Vessassa ravaaminen ei ole juurikaan helpottanut, vaan edelleen saa öisinkin parin tunnin välein kävästä. Olossa ei mitään ihmeellistä ole havaittavissa, välillä on nälkä, välillä taas ähky. Ihan kuin ennen. Jos huomenna tai viim. tiistaina käväisisi puntarilla ja tekisi mittauksia, onko läskiä lähtenyt. Välttämättä ei vielä ole tapahtunut mitään, joillakin on paino lisääntynyt ekan viikon aikana. Saa nähdä :)

Mikä on johtanut Superdieettiin?
Painoa on vaan kertynyt ja kertynyt parin viime vuoden aikana, eikä sitä ole niin helppo karistaa pois. Syy tietysti yksinkertainen, olen syönyt enemmän kuin kuluttanut. Aika monella on karkin ja makean himo pahin, mulla ei niinkään. Paljon mielummin valitsen sen suolaisen vaihtoehdon, kuten sipsit, popparit, hampparit. Viime vuosina on tullut käytyä ihan liikaa ulkona syömässä. Siinä ehkä suurin ongelma. Toinen todennäköisesti se cokiksen litkiminen, mutta toisaalta, olin viime keväänä kuutisen viikkoa ilman ja paino nousi lähes 5kg tuona aikana. Todennäköisesti olen korvannut colalla aterioita, ja colassa on vähemmän kaloreita. Sitten taas ulkona syöty huonolaatusta ruokaa, rasvaa ja hiilareita järkkyjä annoksia. Syy miksi Superdieetti on se, että haluan syödä normaalia ruokaa. Pussidieetit puistattaa ajatuksenakin. Tässä saa aterian koostamisen ja tulee tutuksi ateriavälit. Lisäksi tähän liittyy se liikuntaa, mikä on vaan tuntunut niin vaikealta aloittaa itsekseen.

Yksin on jokseenkin hankala laihdutella, varsinkin kun kamut ehdottaa aina ulkona syömistä. Ja itte tietty ehdottelee kanssa. Töissä tulee helposti mentyä hamppari/huoltsikkaruualla. En tiiä mikä siinä on, mutta onhan rasva ja suola vaan niin hyvää! Ainakin verrattuna näihin pirun parsoihin (itkevä nauruhymiö).

Porukalla tehdessä on tiettyä ryhmäpainetta ja nyt kun tästä tuli näin julkista niin vielä enemmän. Ei voi perääntyä eikä repsahtaa. Ainoa mikä mua tässä rassaa, on toi väsymys. Siitä kun pääsis eroon, niin ihan jees hommaa tää on ollu. Pitkästä aikaa saliharjoittelua, sitä on oikeesti kaivannut. Lenkkeilyä nyt on tullut koko ajan tietysti, pitäähän karvapalleroa lenkittää. Jossain oli ensin epäilystä, että koiran kanssa lenkkeily ei kelpaisi aerobiseksi treeniksi, koska se on niin hidastempoista. Tarkistin muutaman lenkin osalta Sport Trackerista mun ja karvapallon lenkit. Keskinopeus näyttää pyörivän 4,8-5,6km/h ja keskisyke 130-140/min.

Tavotteena tässä kohtaa olisi, että mahtuis pari kokoa pienempiin housuihin. Painosta vaikea sanoa tarkkaa arvoa, mutta joku 10-15kg sais poistua. Se, onnistuuko sen tämän kuuden viikon aikana mitä dieetti kestää, vai meneekö siihen kauemmin jää nähtäväksi.

Yks tavote mitä odotan että pojille käy, on kuorsauksen loppuminen .Helpottas vähän tota mun nukkumista :D


Loppuun vielä kevennys. Hihitin sille itsekseni eilen kun facesta bongasin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti