maanantai 18. tammikuuta 2016

Viikko takana - 2.6 kg

Tänään myös minulla ensimmäinen punnituspäivä. Viikon sisään mahtuu monenlaisia ajatuksia niin hyviä kuin huonojakin. Hyvänä ajatuksena olenko tyytyväinen tällaisena ? Lopetan jo heti alkuunsa tämän ruokien ja ruokavalion miettimisen ? Miten ruokavaliodiettiä voi enää jatkaa ?

No ..... onneksi en ole tässä yksin. Ainoa hyvä syy millä itsekuri pysyy. Jos olisin tässä matkassa yksin, olisin heittänyt hanskat tiskiin jo useammin kuin kerran. Repsahtanut karkkiin, pullaan tai pikaruokaan. Houkutuksia on tänäänkin ollut enemmän kuin tarpeeksi. Kotona pöydässä vähän nimpparikakkua, nimpparipiparia ja kaikkea muuta siltä väliltä. En ottanut, EN. Kahvia nautin muiden kanssa, mutta kaikki makea oli muille, EI MULLE.

Tänään ensimmäisen kerran puntarissa sitten alkupunnituksen jälkeen. Ja hups keikkaa paino oli kuin olikin tippunut - 2.6 kg. Olipas mukavaa. Jotenkin housun vyötäröstä sain sellaisen fiiliksen jo eilen, kun ei ollut niin vaikea saada nappia kiinni. Mutta hei, ei ne housut vielä vyötäröltä isotkaan oo, joten tiukalla ruokavaliodietillä jatketaan. Vähän kyllä onnistumisen tunnetta tästä itelleen saa. Enhän kuitenkaan tee tätä kuin ihan oikeasti itteäni varten.

Seuraava punnitus viikon päästä, toivotaan että sama suunta jatkuu. Huikeesti tsemppiä Akulle ja Jannelle mahtavasta suorituksesta :)

Aika mukavasti kiloja lähtenyt jos kaikkien neljän lihavan ensihoitajan karistetut kilot yhteen lasketaan :) jännityksellä odotetaan vielä yhtä tulosta :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti