sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Punnitusta taasen!

Moido!

Eilen käytiin Jannen kanssa taasen punnituksella aamupäivällä! Nyt ei enään osaa oikein mitään odottaa noiden lukemien suhteen kun sen verran hyvin on kuitenkin painoa jo lähtenyt. Perinteisesti meikäläinen ensin vaa-alle antaan Jannelle joko helpotus tai vähän painetta!

Vaaka pysähty lukemaan 102 ja risat, eli -3.6kg viime viikolle pudotusta! Ei huono meinaan taaskaan! Kokonais pudotus meikäläisellä lähentelee siis 22 kiloo.

Punnituksen jälkeen ensin Sadun karkkihyllystä perinteinen pirtelölaatikko matkaan jonka jälkeen keskusteltiin pikkusen elimistön aineenvaihdunnan "herättelystä", ja päästiin sellaseen lopputulokseen, että haetaan Subwaysta salaattiannokset lounaaks. Ajatuksena aika hyvä! Ja toteutuksena vielä parempi :D Ei oo nimittäin ikinä salaattikaan noin hyvälle maistunu! Ja kaloreita tuli se 127, eli jopa vähemmän kun tommosesta pirtelöstä!

Nelisen viikkoo pitäis siis vielä painaa menee tällä pelkällä pirtelöllä, jonka jälkeen vähennetään yks pirtelö pois ja tilalle tulee normaalia ruokaa, lähinnä kasviksia ja lihaa lounaaksi. Ja kahden viikon päästä lähdetään ekaan ExtremeRuniin Peurungalle, Jannen, Terhin ja mun veljen Allun kanssa. Mukaanhan voi vielä sinnekkin lähtee, ottakaa meihin yhteyttä tavalla tai toisella jos kiinnostais!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti