keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kolmas punnitus!

Heimooi!

Eilen keskiviikkona olikin aamupäivällä jo kolmas punnitus, eli dieettiä takana 3 viikkoa! Nyt jo vähän jopa jännitti mentäessä, että mitä mahtaa vaaka näyttää. Kuitenkaan enään ei luulisi kehossa ylimääräsiä nesteitä olevan, joten pudotus väkisinkin rauhoittuu. Perinteiseen tapaan meikäläinen astu tuomiolle ensimmäisenä, Jannen saadessa jännittää vielä hetki. -2,8kg istahti tauluun! Syvä huokaus ja lopulta ihan tyytyväinen fiilis lukemaan. Kuitenkin ehkä vielä painoakin tärkeämmät lukemat, kehon rasvaprosentti ja sisäelinrasvaprosentti, on tullut joka viikko alaspäin, mikä on loistavaa! Lihasprosenttikin pikkuhiljaa rasvaprosentin laskiessa nousee väkisinkin. 


Meikäläisellä on alkanut noi sekotettavat jauhopirtelöt tökkimään jo aikalailla, joten seuraavan viikon eväiksi lähti ainoastaan valmistetrapirtelöitä, sekä muutama karpalopatukka. Karpalopatukat on meikäläisellä lähinnä työvuorojen takia, jos esim yöllä joutuu koko ajan olemaan liikenteessä niin vois järsiä semmosen sitten.

Uimassa me on Janne kanssa käyty nyt ihan säännöllisesti, viime viikolla kolme kertaa ja tälläkin viikolla jo kahdesti, huomen aamulla kun töistä pääsee, niin suunta on jälleen Kangasalle Kuohuun! Muutamat kerrat kun tuola on käynyt, on sen paikan toimivuudesta jäänyt loistavat fiilikset! Kuntouintiratoja on riittävästi, sekä erillinen monitoimiallas, jossa muun muassa vähän poreita sekä hierovia suihkuja. Ja noi hierovat suihkut on oikeesti tehokkaita ja hyviä! Me ollaan vielä aina uinnin päätteeks pulahdettu kolme kertaa sinne kylmäaltaaseen, kai siitäkin jotain hyötyä voi johonkin olla vaikka se ei kivaa ookkaan :D

Ps. Varvas alkaa oleen jo parempi, turvotus ja mustelma alkaa väheneen, ja pystyy jo kävelemään lähes normaalisti!

Pps. Muistakaahan kaikki käydä tykkäilemässä Facebookissa meidän sivustosta Lihavat ensihoitajat, jotta me päästään syksyllä Extremeruniin Peurungalle!;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti