tiistai 9. helmikuuta 2016

Neljäs punnitus!

Iltaa!
Käytiin tuossa Jannen kanssa äsken neljännessä punnituksessa! Kaikista muista punnituksista poiketen tää punnitus oli illalla, muutoin ollut aamulla. Sen lisäks edellisestä punnituksesta on vasta 6 päivää, joten odotukset ei todellakaan olleet korkealla. Aamupaino kun kuitenkin pääsääntöisesti on iltapainoa vähemmän.
Akupoika taasen ensimmäisenä vaa-alle, lukemat pyörähtelee eessun taassun, ja pysähtyy siten, että edelliseen punnitukseen verrattuna -1.6kg! Pikkusen pysty siis huokaisemaan helpotuksesta siinä vaiheessa. Väkisinkin tässä vaiheessa alkaa varmaan tahti tasoittumaan muutenkin, niin pakko on olla tyytyväinen.
Meikäläisen yhteispudotus neljässä viikossa siis 14kg! Huomaahan sen jo varsinkin vaatteissa, työvaatteet muunmuassa on jo kokoa pienemmät. Farkut ja paidat alkaa oleen kohtuullisen väljiä, vyöhön tehty pari reikää jo lisää. Motivoivaa, sanon minä!
Jannen kanssa kovasti pohdittiin, että pitäiskö sitä käydä retkahtamassa nyt oikeasti sen kebabbiannoksen kanssa, ja kärsiä sen jälkeen kunnon vatsanväänteet ja rasvaripulit, veikkaisin että sen jälkeen ei tekis edes mieli sitä tavaraa enään. Itseasiassa Jannen jääräpäisyys ainoastaan aiheutti sen, että ei hypätty autoon ja suunnattu kebabbilaan :D Mä olin jo ihan valmis nimittäin.


1 kommentti: