Taas on aika tuoda fiilikset esille laihduttamisen ja läskin lähdön suhteen. Punnituspäivä oli tiistaina ja iloiset lukemat sieltä napsahti. Syönyt olen normaaliin tapaan neljä kertaa päivässä. Välillä tuntuu että saa tarpeeksi ruokaa, mutta välillä ei. Useinkin olen miettinyt, että tätäkö tämä loppuelämä sitten on. No ei kai ? Kunnon kohottaminen liikunnan keinoin on tervetullut piriste elämään jota kautta saan sitten käydä syömässä kermamunkkeja. Voi sitä päivää. Koskahan se on ? Vain märissä unissa voi haaveilla kermamunkista.
No mitä vaaka sitten näytti ? 1.3 kg oli pudonnut. Tahti edelleen kiusaavan hidas, mutta ehkä kiireisen työviikon jälkeen voi nauttia edes tuosta.
Ateriavalintoja kyytien välillä ei ole ollut vaikeaa. Muutaman kerran ABC:llä on katottu pitkään kun olen kassalla munaa tilannut. Yleensä vielä 3 kpl:tta. Viimeksi mieshenkilö huusi perääni "millaisena munan yleensä otat" ööö, tota. Kovana :)
 |
| Kyytijullen lounashetki |
Voi kun hyvä haltia saapuisi ja veisi mukanaan vaikka yhden 10 kiloa. Sillä varmistaisin, että saisin huilata edes hetkisen tästä ikuisuusprojektista. Ei auta pakko painaa pitkää päivää, että saisi vähänkin sitä tyytyväisyyttä itseensä mitä on joskus muutama vuosi sitten ollut. Onneksi on ollut kaikenlaista kivaa tekemistä ja tavannut lukuisia uusia ihmisiä, joiden kautta tätäkin projektia jaksaa. Välillä liikkuu itsesäälin partaalla ja välillä on päiviä, jotta voi ottaa rennommin. Kaikille kanssasisarille ja veljille ensihoitorintamalla haluan välittää terveisiä, huolehtikaa itsestänne ja toisistanne, jotta kukaa muu ei joudu samanlaisen projektin kouriin. Ei tartte mättää suuhunsa kaikkee mitä eteen tuodaan vaan sopivassa määrin syökää ja juokaa, mutta älkää päästäkö itseänne paisumaan kuin pullataikina, sillä ei tämäkään mitään kivaa ole. Tämän ehkä voin sanoa "kokemuksen syvällä rintaäänellä". Ilman neljän lihavan ensihoitajan porukkaa olisin repsahtanut jo aikoja sitten. Ei muuta kuin ensi viikolla puntariin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti