torstai 24. maaliskuuta 2016

Punajuuripihvit jugurttikastikkeella

Tässä yks päivä töissä päätettiin Akun kanssa väkästellä punajuuripihvejä. Oon niitä joskus syöny, ja muistaakseni olivat aivan himohyviä. Joten sen puolesta odotukset oli korkealla. Kaupassa käytiin ja ostettiin kaikki mitä ohjeessa luki. Kastiketta vähän arvottiin että mikä olis hyvää. Lopulta löydettiin semmoinen, mihin ei mennyt mitään epämääräistä ainesosaa, kuten esim. kapriksia. Riitti että oli punajuuria ja kikherneitä ostoslistalla. Jälkimmäisten kohdalla jouduttiin kaupassa vähän pohtimaan, että mistä löytyy. Akun kanssa meistä kumpikaan ei edes tiedetty miltä näyttää kikherne. Onneksi meillä oli opiskelija joka tiesi sen olevan säilyke.

Tässä pihvien ohje:

400-450g punajuurta
1 prk (200-250g) kikherneitä
1 dl turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
1 tl timjamia
1 tl suolaa
mustapippuria

Ensin piti raastaa punajuuret, on muuten ihan syvältä koko homma. Jos voi ulkoistaa, niin kannattaa. Koko keittiö näytti siltä, että joku on käyty siellä teurastamassa. Raastamisen jälkeen pitää muussata kikherneet, onnistuis varmaan sauvasekottajalla hyvin, mut meillä ei ollu. Muussattiin ne vaan muuten. Sitten sinne vaan loput ainekset samaan kippoon ja sekasin kaikki.




Sitten pihvien paistoon. Aika hajoavaa tavaraa, ei meinaa pysyä kasassa. Puristelin käsissä aina pannullisen pihvejä kerrallaan ja paistoin, n. 5min molemmin puolin ohjeen mukaan.



Aku teki sillä välin salaattia ja jugurttikastiketta pihveille. Laitettiin myös kukkakaalit keittymään, koska haluttiin vielä kukkakaalimuusia lisukkeeksi.

Jugurttikastike tehtiin seuraavalla ohjeella:

- loput Turkkilaisesta jugurtista mitä jäi jäljelle pihveistä (ohjeessa oli kermaviili, mutta me ei käytetty)
- 1 sipuli
- 2-3valkosipulin kynttä
- suolaa
- pippuria
- limen mehua
-yrttejä (ostettiin yrttimauste-pussi)

Kaikki vaan sekasin ja kylmään odottamaan syömistä.

Pihveissä kesti kaikista kauiten valmistua, välillä maistoin pienen palan ja maistui se hyvältä! Lopulta kun kaikki oli valmista, käytiin pöytään. Vähän jännitti, kuinka pihvit pojille kelpaa. Jannekin oli saapunut maistelemaan kokkauksia. Täytyy todeta, että näistä pihveistä tuli ihan huippuhyviä! Ihan ku olis joku ammattilainen tehnyt. Kastike vielä kruunas kaiken. Tämä ohje menee jatkoon ja ehdottomasti tullaan vielä joskus kokkaamaan uudestaan!


Loppuun vielä ravintoarvot pihveistä:

4:lle hengelle, 1 annos sisältää:

* energiaa 230kcal, uunissa paistettuna (mehän tehtiin nää pannulla, siitä tulee vähä lisää kaloreita)
* hiilihydraatteja 27g
* rasvaa 7g, tyydyttynyt 2g
* proteiinia 12g
* kuitua 6g
* suolaa 0,6%

2 kommenttia: