lauantai 7. toukokuuta 2016

Ei ihan voitettu... Vai voitettiinko?

Eilen illalla Akun kanssa pohdittiin että mihinkä aikaan pitäis aamulla lähteä, että oltais ees suurinpiirtein ajoissa Kalajoella Ensihoitajien sählyturneessa.
Päädyttiin siihen että tarvis varmaan varttia vaille neljä starttailla Pälkäneeltä... Sairasta.
No herätyshän tuli sitten jos 2.36 kun ois ollu tarjolla ensivaste keikkaa palokunnalle. Senverran kaukana paloasemasta tällä hetkellä kuitenkin asutaan että ei paljo tosta sijainnista kannata paloaseman suuntaan spurtata, kun ei käytännössä oo mitään mahdollisuuksia keikalle ehtiä. No se siitä. Kotoo liikkeelle siinä puol neljän aikaan ja Aapiskukosta aamukahvit matkaan ja nokka kohti tamperetta, josta poimittiin mukaan Kuopion pelastusopiston komein palomiehen alku, Joonas Susi!

Siitä taival jatku Hämeenkyrön uudelle lanssihallille ja sieltä kyytiin otettiin Niina ja Pauli.
Siitä alko sitten helvetin pitkä matka kohti kalajokee. Liikennettä ei juurikaan ollu joten sai aika reippaasti laskee menemään. Sen verran voin kertoo että Aku ajo, päätelkää siitä vauhti.
Mehän päädyttiin Akun kanssa pelaamaan 9lives:n kakkosjoukkueeseen ja meidän eka peli oli jossain ammattikoulun liikuntahallissa ja ajankohta oli 9.45. Tosin koska meidät oli hajautettu kahteen eri tiimiin muutaman autossa olleen piti olla kalajoen lukiolla jo ysin nurkilla. Akulle oli maalivahdin kamat tuotu kalajoelle jo eilen. Pelipaikalle asti niitä ei kuitenkaan oltu saatu vaan meidän piti lähtee ne jostain mökistä hakeen. Hajusta päätellen siellä mökissä oli varmaan ehkä mahdollisesti hieman alkoholia maisteltu edellisenä iltana. Ja ehkä se ilmeni myös osaporukan naamoista kun pelit alko.

No eihän siinä muutaku kamat niskaan ja kentälle. Mehän oltiin liikenteessä semmosilla sieltä täältä poimituilla joukkueilla ja osa joukkuekavereista tavattiinkin ekan kerran kun marssittiin vaihdoaitioon. Ensimmäisessä pelissä meitä vastassa oli Jokilaakson joukkue. Turpaanhan siinä otettiin sillai nätisti. Peli kulki kohtalaisesti mutta maaleja ei saatu aikaan sitten millään. Jossain kohtaa Jope kuitenkin sai murjottua pallon maaliin ja hetken oli ihan hyvä fiilis. Sitten pari maalia omaan päähän ja se peli oli siinä.
Sitten yks peli taukoo ja uutta matoo koukkuun. Vastaan tuli Ensihoitopakolaiset. Poijjaat ja tytöt oli osittain melkosen päissään mutta ei me niillekkään pärjätty :D En muista paljoko tuli pataan mutta muutamalla maalilla taas hävittiin.

9lives I joukkueen MVP: Keijo Vihanne
Sitte oli vähä pidempi tauko niin päätettiin lähtee katteleen miten toisen 9lives joukkueen pelit menee. Satuttiin hienosti paikalle, kun Vihannon Keijo Keijo Keijo Keijo Keijo Keijo (jokainen voi itse sovittaa tänj nimen johonkin viimeaikoina tunnetuks tulleeseen kappaleeseen) alko takoon maaleja. Niitähän olis tullu varmaan vaikka kuinka monta mutta peliaika loppu ikävästi kesken! Jotenkin tuntu että tälä pelipaikalla tunnelma oli paljo parempi ja meno lepposampaa. No ei auta. Oma kolmas peli odotteli ammattikoulullla joten sinne takas. Vastaan tuli Raahen Enskat, joka muuten sijoittu pronssille tässä turnauksessa. Tässä pelissä alettiin pikkuhiljaa saamaan pelistä kiinni mutta kuitenkin maalivahtipeliä lukuunottamatta vähä kaikki ontu. Loppua kohden ehkä vähä alko jo voimatkin loppua. Eli turpaanhan siinäkin tuli.
Siitä selvis että turnaus oli meidän kohdalta taputeltu, joten suihkun kautta toiselle pelipaikalle ihmetteleen miten toisella joukkueella menee.

Välillä tarvi keräillä voimia...
No vituikshan niilläkin meni ja siellä oltiin jo pelit pelattu kun paikalle päästiin. Tässä kohtaa alko olla jo sen verran nälkä että suunniteltiin, josko jonkun kebabin kävis vetäseen naamaan. Ykkösjoukkueen Kebab-asiantuntija Simo Vitikainen oli jo ehtiny selvittää mistä kalajoen paras kebab löytyy ja kehotti meitä menemään kebabbilaan nimeltä Hungry Birds... Kebab oli ihan jees. Maha meni sekasi. Ei siitä sen enempää. Söin siis epäterveellisesti mutta painoputos varmasti enemmän kuin mitä se kebab paino.

Semmonen huomio meidän peleistä, että Jope teki kaikki meidän joukkueen tekemät maalit ja vastaavasti Aku päästi kaikki meille tehdyt maalit :D No tottahan toi on mutta Aku pelas kyllä hienot pelit meillä maalissa. Moni ois ollu varmasti paskempi :D oikeesti.

Tämmösellä kokoonpanolla oltiin liikkeellä. Tässä siis 9lives I ja II joukkueet.


Kaikenkaikkiaan tästä tapahtumasta jäi ihan hyvä maku, mutta kun kännissä pelaillaan niin aina sattuu ja vaikka kyseessä on pienellä porukalla ja budjetilla järjestetty tapahtuma, niin jatkossa vois olla paikallaan ihan oikeet tuomarit. En siis tarkoita että pitäis olla kauheen tiukka meininki mutta että saatais suurimmat hakkaamiset ja ajelut poimittua pois niin kaikilla olis mukavempaa. Tämä siis kehitysehdotuksena järjestävälle organisaatiolle.
Meillä kaikilla oli todella hauskaa ja nyt ollaan jo hyvän matkaa menty kotia kohden koska joidenkin pitää ihmisiä pelastaa äitienpäivänäkin! ;)

Alla pari kuvaa miltä autossa näyttää tällä hetkellä... Alahärmä ja powerpark juuri ohitettu. Selkeesti kaikkensa antanutta porukkaa!


Että tämmöstä tällä kertaa!
Ehkä ens vuonna ollaan liikkeellä LihavatEnsihoitajat joukkueella, kuka tietää...

Kivaa oli!
Kiitos kaikille!
HeiHei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti