Metsään meni että rysähti ja eikun ylös.

Hiljaiseloa pidellyt ja se ei tiedä minun tapauksessa yleensä mitään hyvää. Syöty on mitä sun sattuu ja milloin sattuu. Treenattu on kerran viikkoon eli laiskasti vaikka parempi kai sekin kun ei mitään. Ne treenikerrat on sit ollutkin niitä pt.n pikku jumppia kuten viimeksikin treeni meni jotakuinkin niin että  40 mavee, 160m juoksua, 40 punnerrusta, 160m juoksua, 40 vauhtipunnerrusta tangolla vai mitä lie, 160m juoksua, 40 burbeeta, boxihyppyjä, kahvakuula heilautuksia  jne...  Siinä teki välillä jo mieli soittaa kuntosalin asiakaspalveluun ja perua jäsenyys siihen paikkaan, vaikka eihän mun huono kuntosalin vika ole =)

No olo on kuin plussapallolla joka on työnnetty alamäkeen.  Nyt tuntuu että se pallo jysähti taas kuopan pohjalle ja alkaa matka kohti huippua.  Verta, hikeä ja kyyneliä niin eiköhän se taas iloksi muutu, muuttuuhan? Olenko mä ainoa jolle tää elämäntaparemppa ei tunnu olevan mikään helppo nakki? Joko mä syön liikaa tai liian vähän, en tunnu löytävän sitä kultaista keskitietä sitten millään, vaikka tiedän mitä ja miten pitäisi syödä.  Paksuna/turvonneena  ei vaan ole kiva kun ei jaksa mitään.

Vielä  kerran mä tsemppaan itse enkä vielä vedä häntää koipien väliin ja marssi cambridge valmentajan luo.  Ei  mun luonto nyt vaan anna periksi vaikka saattais se olla helpompi niin.

Motivaatiota yritetty kaivaa taas piilostansa ja kyllä kun ”vanhoja” valokuvia katsoo niin kyllä se fiilis muistuu mieleen ja alkaa hymyilyttää.  Ensimmäinen kuva on projektin alussa Maaliskuussa 2015 ja toinen sitten  joskus heinäkuussa 2015.  Tällä hetkellä olen noiden kuvien välimaastossa.