Millekkään dietille en nyt alkuun sit kuitenkaan ole alkamassa ensin mietin fitfarmin superdiettä tai simpleä, mutta sitten päädyin, että aloitellaan maalaisjärkeä käyttäen, fiksuilla valinnoilla ruokien ja ruokailuaikojen suhteen - tämähän tarkoittaa sitä, että töissä pitää alkaa tekeen ruokaa tai kantaa eväitä ja myöskin syödä ne! ei siis sorruta kababbilohin ja muihin pikaruokiin... Ainakaan joka kerta! Kotona ruokailut ainakin suurimmaksi osaksi sujuu paremmin (siitä saa varmasti kiittää jälkikasvua, kun niille on ruokaa tehtävä ja mielellään terveellistä) ja niinkuin ne asiantuntijat kaikissa diettiohjelmissa toitottaa vettä, vettä ja vielä kerran vettä pitäs kitata päivän mittaan paljon enemmän kuin nyt, joten varoitus työtoverit mulla saattaa olla lahkeessa katetripussi työpäivien ajan ;). Niin ja se aamupala, se varmaan tarvii opetella syömään ennen puolta päivää, kahvia kun ei taideta laskea ravinnoksi?
Niin ja ajattelin tuon salikortinkin kaivaa aktiivisempaan käyttöön lompakkoa koristamasta! Muutoin minua liikuttavat hevoset ja pieni - ihanan energinen russelihauva, joten pakko näistäkin ulkoilukamuista on päivitellä jotain joskus.
Tämän taipaleen olisi siis tarkoitus kestää virallisesti lokakuun alusta, eli tässä on vielä pari päivää aikaa totutella ajatukseen (syödä överit? ) ensi vuoden toukokuun (-17) loppuun eli 8kk ja tänä aikana tavoitteena olisi pudottaa vähintään 25kg (se on aikas monta purnukkaa rasvaa) ja kohotella kuntoa täältä pohjamudista ylemmäksi.
No mutta, eiköhän tällä pääse alkuun, toivottavasti pysytte kyydissä mukana aina ei varmasti olla näin positiivisella tuulella ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti