Meikäläinen käväsi tuossa toukokuun puolessa välissä Riikassa kansainvälisessä harrastejääkiekkoturnauksessa. Mainittakoon nyt heti alkuun, että mähän en pelaa jääkiekkoa, en ole ikinä sellasia kuteita luistimia lukuunottamatta päälläni pitäny. Toistavuotta joukkueen mukana kuljin "lääkärinä" ja maskottina :D
Reissuhan lähti laukalle jo heti Pälkäneen torilla, kun bussikuljetuksella lähdettiin kohti lentokenttää. Siiteriä nimittäin alko ikeniin imeytymään heti kättelyssä. Eikä meno oikeestaan koko reissun aikana ainakaan omalta osalta juurikaan muuksi muuttunut :D
Ensimmäisenä iltana keskiviikkona todettiin torstain pelien olevan vasta iltapäivällä, joten ei ollut senkään puoleen huolta huomisesta! Eli päätyyn asti vain!

Perjantai aamuna koitti ensimmäinen peli jo 8.15. Ketään ei yllättänyt se, että ihan jokainen pelaaja ei hallille selvinnyt siihen mennessä 😂 Mutta hyvin monen yllätti se, että kentälle komennettiin vahvistukseksi myös meikäläinen! Minä siinä sitten rapuloissani Rajalan ohjeistuksella opettelin pukemaan niitä kamppeita niskaan.. Kentällä tuntu vähän siltä kun olis kala kuivalla maalla, ei lainkaan luontainen ympäristö :D Mutta silti! Toisen erän ollessa vauhdissa kihautin perkele maalin!! Ei oo ikinä Lukon joukkueessa kukaan juhlinu kenenkään muun maalia niin paljon kun nyt juhlittiin mun maalia :D Selvisin siis ehjin nahoin pelistä pois.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti